
Keskusta esittää kohtuullisuutta vaihtoehdoksi. Otsikkona se ei ole kovin huomiota herättävä ja kuulostaa laimealta. Mutta kohtuullisuus antaa joustovaraa kiihtyvän muutoksen maailmassa, kun ”polarisoituminen, pirstaloituminen ja radikalisoituminen” vilahtelevat jo uutisissa.
Politiikkaan suhtaudutaan kyynisesti puoluekannasta riippumatta
Puoluekannasta riippumatta yhä useampaa ei kiinnosta puoluepolitiikan keskustelut. EVA:n tutkimuksen (2023) mukaan suomalaisten suhtautuminen politiikkaan on kyynistä. Kolme neljästä tuomitsee politiikan mm. yhteistyökyvyttömäksi sekä riitaisaksi ja siksi luotaantyöntäväksi.
Yhteistyökyvyttömyys näkyi myös hyvin SuomiAreena -puoluejohtajien tentissä. Muuttumaton keskustelujen kärjistyminen johtaa kieltämättä tunteeseen, että nykyinen puoluepolitiikka ei johda mihinkään. Kun ympärillämme on vakavia uhkia, odottaisin mahdollisimman yhtenäistä rintamaa puolueilta.
Luottamusta haastetaan monelta suunnalta
Suomalaisuuden vahvuudet, yhteistyökyky sekä luottamus, haastetaan nyt monelta suunnalta. Maltilliset ja ratkaisuja hakeva keskustelukulttuuri on joutunut antamaan tilaa vastakkainasettelusta voimaantuville huutajille. Politiikkaan kuuluu erimielisyydet, mutta ongelmiksi ne muodostuvat, jos emme arvosta erilaisia näkemyksiä ja pyrkimystä yhteistyöhön.
Emme kaipaa blokkiajattelua enempää
Politiikan keskitielle on nyt tilaus. Emme kaipaa vastakkainasettelua ja blokki-ajattelua enempää. Nyt jos koskaan tarvitaan eri näkemysten ymmärtämistä, kun liian moni vetää äärimmäisen rajan ihmisten ja asioiden välille. Yhdessä ja yhteistyöllä on kantava voima, joka löytyy keskitietä kulkemalla. On hyvä muistaa, että yksin voi olla rauhassa oikeassa, mutta sopien voi saada jotain aikaiseksikin.
Keskustan puoluekokous Jyväskylässä
Olin yksi Lapuan paikallisyhdistyksen virallisista edustajista Keskustan puoluekokouksessa 14.–16. kesäkuuta 2024 Jyväskylässä. Kokouksessa vallitsi hyvä tunnelma, kun äänestimme innostavan Antti Kaikkosen uudeksi puoluejohtajaksi. Antti tuo mukanaan iloista energiaa, jota Keskustan ilmapiiri juuri nyt kaipaa.
Kannanottona esitettiin, että ”Jokainen nuori tarvitsee turvallisen aikuisen arkeensa.” Tämän alleviivaa varmasti jokainen. Nuorisotyön tulisi olla osa koulutiimiä, sillä tähän asti työ on valitettavan usein rajoittunut määräaikaisiin hankkeisiin.
Myös epävakaa maailmantilanne puhutti Mikko Savolaisen johdolla. Olemme siirtyneet aikaan, jossa turvallisuus tulee ensin. Kokouksesta jäi päällimmäisenä mieleen kannustava yhteishenki, upeat puitteet ja samanhenkisten ihmisten usko hyvään tulevaisuuteen.
Yhteistyön ja vahvan yhteishengen joukkue
Keskusta on toiminut sivistyksen pohjalta ja sen puolesta Maalaisliiton ajoista lähtien. Meidät tunnistaa yhteistyön ja vahvan yhteishengen joukkueena. Keskustalaisuudeksi allekirjoitan: ihminen on arvokas itsessään, samalla myös mielikuva ja tunnelma ihmisistä, sydämen sivistyksestä. Antti Kaikkosen linjapuheen sanoin: ”Niin että jokainen tuntee olevansa yhteiskunnan jäsen ja viihtyy täällä.”
Keskustan Lapuan paikallisyhd. hallituksen jäsen
Marlena Tuomela
Kirjoittamani mielipidekirjoitus, Lapuan Sanomat, 3.7.2024
Lisää kommentti
Kommentit