Beautiful people say go-go-go

Instagramin, TikTokin ja muiden somealustojen visuaalinen maailma tarjoaa mallin siitä, miltä elämän tulisi näyttää – usein kiillotettuna, vaivattomana ja täydellisenä. Tämän kaltaisen ihanteen tavoittelu vaikuttaa erityisesti nuorten minäkuvaan ja itsetuntoon, joka ohjaa arvottamaan itseään ulkoisten tekijöiden kautta. Lisäksi juuri ulkoisesti menestyneet ihmiset ovat yleensä niitä, jotka somealustoilla neuvovat ja ohjaavat muita, mikä vahvistaa entisestään ulkoisten tekijöiden merkitystä.

MTV3:n Asian ytimessä Professori Päivi Honkatukia tuo esille, että nuoret osaavat olla kriittisiä ja somella on monta puolta. Eniten Honkatukea huolestuttaakin nuorten pelko omasta tulevaisuudestaan, koska nuoret pelkäävät jo etukäteen, tulevatko he uupumaan työelämässä. Honkanen esittääkin vastakysymyksen: Tulisiko yhteiskunnan järjestelmä terapoida nuorten sijaan?

Sosiaalinen paine

Ulkonäköpaineen voi yleistää laajemmaksi sosiaaliseksi paineeksi. Ulkonäkö on usein vain näkyvin ja helpoimmin tunnistettava muoto niistä monista odotuksista ja vaatimuksista, joita yhteiskunta ja sosiaalinen ympäristö meihin kohdistavat. Sosiaalisessa paineessa on kyse siitä, kuinka hyvin pystymme täyttämään ympäristömme asettamat odotukset – ulkonäön lisäksi myös suorituksissa, menestyksessä, sosiaalisissa taidoissa ja erilaisissa elämäntapavalinnoissa - ikään katsomatta.

Vaikka sosiaalinen paine vaikuttaa kaikenikäisiin ihmisiin, nuoret ja nuoret aikuiset ovat  erityisen alttiita, koska heidän identiteettinsä ja minäkuvansa ovat vielä muotoutumassa. Nuoruuteen liittyvä epävarmuus ja vahva tarve kuulua johonkin ryhmään tekevät sosiaalisen hyväksynnän tavoittelusta korostunutta. Nuorten kohdalla paine voi konkretisoitua erityisesti ulkonäössä, koska se on nopeasti arvioitavissa ja näkyvästi esillä somen kautta. Kuitenkin paine menestyä, olla suosittu tai olla "oikeanlainen" ulottuu paljon ulkonäköä laajemmalle.

Täydellinen tai täysin rikki

Jatkuva paine voi lopulta johtaa tilanteeseen, jossa ihminen alkaa vähitellen lakata välittämästä itsestään. Pinnallinen maailma voi paradoksaalisesti aiheuttaa sen, että oma hyvinvointi jää toissijaiseksi, kun huomio kohdistuu vain siihen, miltä oma elämä näyttää ulospäin. Kun hyväksyntä rakentuu pelkästään visuaalisen vaikuttavuuden ja muiden ihmisten reaktioiden varaan, ihmisen suhde omaan itseen vääristyy. Paha olo saattaa alkaa näyttäytyä ihmiselle ikään kuin sosiaalisen hyväksynnän välineenä, jolloin oma kärsimys tai arvottomuuden tunne muuttuu helposti tuotteeksi tai esitykseksi, jonka tarkoituksena on herättää huomiota ja saada tunnustusta muilta. Näin aito itseymmärrys ja avuntarpeen tunnistaminen hämärtyvät, ja oma huonovointisuus voi vääristyä välineeksi, sen sijaan, että sitä pyrkisi aidosti hoitamaan. 

Ehkä juuri tämä hyväksynnän kaipuu pahalle ololleen voi osaltaan selittää sitä, miksi monet ilmaisevat sosiaalisessa mediassa avoimesti ahdistusta, epävarmuutta ja jopa itsetuhoisia ajatuksia. Tällaisen käyttäytymisen taustalla saattaa olla epätoivoinen yritys tulla nähdyksi ja hyväksytyksi – ei enää ulkoisesti täydellisenä, vaan haavoittuvana ja aitona ihmisenä, vaikka keinot olisivatkin epäterveitä. 

On tärkeää ymmärtää, että pinnallisuuden ongelma ei siis ole pelkästään ulkoinen, vaan sen vaikutukset ulottuvat syvälle  henkiseen hyvinvointiin. Pinnallinen visuaalinen somekulttuuri voi luoda ympäristön, jossa kokee, ettei ole muuta tapaa saada huomiota tai tulla kuulluksi kuin olemalla joko täydellinen tai täysin rikkinäinen.

Juuri tästä syystä meidän pitäisi rohkaistua avoimeen keskusteluun ja oppia ymmärtämään, että hyväksyntää ja arvostusta voi ja pitää saada ilman jatkuvaa täydellisyyden tavoittelua tai kärsimyksen alleviivaamista. 

Oma pohdita

Itse jäin pohtimaan, miksi meidän pitäisi jatkuvasti pyrkiä olemaan se paras versio itsestämme, ja kuvittelemme, että kaikki muut voivat hyväksyvät ainoastaan sen. Somen tykkäys-kulttuuri on luonut äärimmäisen hyväkksynnän tarpeen kulttuurin.

Olen myös huomannut, että pelko ja epävarmuus ovat usein vahvasti läsnä verkon vuorovaikutuksessa, oli aiheena mikä tahansa.

Pelon ja epävarmuuden jatkuva läsnäolo ei tue hyvää digitaalista kulttuuria. Jos meitä ohjaa pelko, jäävät luovuus, avoimuus ja rakentava vuorovaikutus helposti sivuun. Olisi tärkeää pohtia, miten voidaan aktiivisesti rakentaa verkkoympäristöjä, joissa pelon sijaan ohjaaviksi elementeiksi nousevat luottamus, uteliaisuus ja aito halu ymmärtää paremmin. 

Koska olen mukana paikallispolitiikassa, näen tässä haasteessa myös mahdollisuuden: yhteisöllisten palvelujen vahvistaminen ja kehittäminen voivat olla ratkaisu pelon ja epävarmuuden kulttuuriin hälventämisessä. Kun rakennetaan turvallisia ja mielekkäitä kohtaamispaikkoja, voidaan lieventää epävarmuutta ja luoda luottamusta lisääviä rakenteita.

Yhteisölliset palvelut, joissa painottuvat avoimuus, vuorovaikutus ja aito osallistuminen, vähentävät epävarmuuden valtaa ja avautuu tilaa positiiviselle, paikallisuutta vahvistavalle kulttuurille. Tämä on konkreettinen tapa muuttaa myös digitaalista ympäristöä, pois pelkoa ruokkivasta, kohti positiivista kulttuuria - niin digitaalisen kuin reaalimaailman vuorovaikutuksessa.