Moderni, jännittävä kertomus somen ja kuin myös Ainon pimeästä puolesta.

Joskus tuntuu kuin olisi ulkopuolinen maailmassa. Pehmeä sohvannurkka kutsuu. Sohvatyynyjen väliin voi kadottaa ajan ja kaikki pitäisi tehdä -vaatimukset. Aino käpertyy torkkupeiton alle, jäsenissä päivän paino. Väsynyt käsi kannattelee puhelinta, sormi liikkuu ruudulla – ohittaa otsikoita, jotka tuntuvat eilisiltä ennen kuin niitä ehtii lukea.

Maalla ei ole kovin montaa pihaa ilman mustaherukkapensaita. Se on vähän kuin kansallisvelvollisuus: jos on oma piha, on myös marjapuskat pihan perällä. Se tarkoittaa myös sitä, että siellä odottaa loppukesän epätoivoinen yritys olla “urhea ja perinteitä vaaliva” emäntä.

Tuomas pysähtyy eteiseen roskapussi kädessään. Raskas huokaus. Aivan kuin hän valmistautuisi jättämään päivän taakan siihen kynnykselle. Ulko-oven takaa kaikuu tuttuja ääniä, liikenteen melua. Ajatus vielä laahasi, kun Tuomas astui ulos.

 Kylmä alkukesä ja vielä kylmempi juhannus sai laittamaan villasukat jalkaan ja hakemaan mansikat pakastimesta. Mansikat – ja vähän mustikoita – mikroon sulamaan ja sillä välin jumituin selaamaan Facea. 

Maailmankylän Paikallinen 2.0 on pyrähdys meemien, somekohujen ja algoritmien hallitsemaan maailmaan – paikkaan, jossa yhteinen todellisuus on haihtunut savuna siniseen valoon.