Lukuaika: noin 4 min (novelli) 

Monitasoinen kertomus somen ja Ainon pimeästä puolesta.

Tuntuu kuin olisi ulkopuolinen maailmassa. Pehmeä sohvannurkka kutsuu. Sohvatyynyjen väliin katoaa aika ja pitäisi tehdä -lista. Aino käpertyy torkkupeiton alle, jäsenissä päivän paino. Väsynyt käsi kannattelee puhelinta, sormi liikkuu ruudulla – ohittaa otsikoita, jotka tuntuvat eilisiltä ennen kuin niitä ehtii lukea.

Maalla ei ole kovin montaa pihaa ilman mustaherukkapensaita. Se on vähän kuin kansallisvelvollisuus: jos on oma piha, on myös marjapuskat pihan perällä. Se tarkoittaa myös sitä, että siellä odottaa loppukesän epätoivoinen yritys olla “urhea ja perinteitä vaaliva” emäntä.

Tuomas pysähtyy eteiseen roskapussi kädessään. Raskas huokaus. Aivan kuin hän valmistautuisi jättämään päivän taakan siihen kynnykselle. Ulko-oven takaa kaikuu tuttuja ääniä, liikenteen melua. Ajatus vielä laahasi, kun Tuomas astui ulos.

 Kylmä alkukesä ja vielä kylmempi juhannus sai laittamaan villasukat jalkaan ja hakemaan mansikat pakastimesta. Mansikat – ja vähän mustikoita – mikroon sulamaan ja sillä välin jumituin selaamaan Facea.