Algoritmit ja median logiikka - Miten selviän algoritmien maailmassa ajattelevana ihmisenä?

Kylmä alkukesä ja vielä kylmempi juhannus sai laittamaan villasukat jalkaan ja hakemaan mansikat pakastimesta. Mansikat ja vähän mustikoita mikroon sulamaan ja sillä välin jumituin selaamaan Facea.  

Jäin lukemaan keskustelua siitä, pitäisikö juhannusliputuksen päättyä keskiyöllä vai voiko lippu olla salossa yön yli? Miksi jäin lukemaan? Aihe ei kiinnostanut, eikä keskustelu avartanut ymmärrystäni.

Postaus keräsi runsaasti kommentteja. Osa vakavia ja huvittavia, osa yllättävän aggressiivisia. En aikonut jäädä lukemaan, mutta niin vain jäin, koska kaipasin taukoa. Algoritmi tarjosi sitä, mikä yleensä toimii: riittävästi kiistaa tutusta asiasta pitää kenet tahansa paikallaan. Tällaisista aineksista median logiikka elää.

Mansikat ja mustikat sulivat. Laitoin ne blenderiin, perään banaania, kaurahiutaleita ja soijamaitoa – ja voi että, hyvä tuli. Mielessä alkoi pyöriä vanha loru: Oma maa mansikka, muu maa mustikka.

Oma maa mansikka, muu maa mustikka – miten sanonnat opettivat kulttuuria?

Lapsuudesta tuttu hokema, hauska ja viaton rallatus. Loru on vanhan kansan sanonta, joka aikanaan opetti arvostamaan kotia ja omaa yhteisöä. Siinä ei sinänsä ole mitään väärää. Mutta samalla loru synnyttää asetelman, jossa kaikki muu koetaan väistämättä toisarvoiseksi.

Vanhan ajan sanonnoista algoritmien aikaan

Sananlaskut eivät olleet vain hauskoja hokemia, vaan ne kantoivat mukanaan käsityksiä siitä, mikä oli arvokasta, tuttua ja turvallista. Ne opettivat kulttuuria toiston kautta: sama lause palasi arjessa, puheessa ja kasvatuksessa, kunnes siitä tuli osa tapaa katsoa maailmaa. Tästä voisi varovasti kysyä, onko nykyajan algoritmeissa jotakin samaa kuin siinä tavassa, jolla vanhat sanonnat ennen välittyivät.

Vertaus ei ole tutkittu väite, vaan oma ajatukseni hahmottaa muutosta. Algoritmit tekevät ulkoisesti jotakin samankaltaista kuin lorut, sillä ne nostavat esiin, järjestävät ja toistavat viestejä. Ero on kuitenkin olennainen. Aiempi kulttuurinen toisto liittyi usein kokemukseen ja yhteisön arvoihin, kun taas digitaalinen toisto rakentuu pitkälti huomion ympärille. Siksi kysymys ei ehkä ole vain siitä, mitä näemme, vaan myös siitä, millaista kulttuuria meille vähitellen syntyy, kun tietyt viestit palaavat eteemme yhä uudelleen.

Kutsun tätä median välitilaksi. Se on juuri se hetki, jossa tiedostava katsoja osaa kysyä: “Miksi juuri tämä sisältö osui eteeni?” Kysymys vaatisi aikaa vastata, mutta juuri silloin algoritmi on jo tarjoamassa jotain vähän provosoivampaa. Tässä maailmassa vaatii aktiivista päätöstä pysähtyä ja ymmärtää, mitä todella näkee ja miksi. Ja jokainen on lopulta itse tästä vastuussa.

Miksi algoritmien bisnes perustuu tunteisiin ja huomioon?

Kukaan ei näe koko verkon sisältöä, vaan algoritmit valitsevat osan sisällöstä puolestamme. Ne eivät vain suodata, vaan näyttävät enemmän sitä, minkä äärelle pysähdymme, mitä katsomme pidempään ja mihin reagoimme. Algoritmit eivät kysy moraalia, vaan ne optimoivat huomiota. Järkytys, viha ja me vastaan ne -asetelmat sitouttavat usein tehokkaammin kuin rauhallinen järkipuhe.

Juuri siksi tunteisiin vetoava sisältö menestyy. Tämä ei ole sattumaa, vaan hyvin tehokas ja hieman kyyninen bisnesmalli. Klikkaisinko otsikkoa: “Suomalaiset ja maahanmuuttajat pääsivät yhteisymmärrykseen ja grillasivat yhdessä vegemakkaraa”? Face ja Instagram kysyvät aika ajoin, haluanko nähdä tämän kaltaista sisältöä enemmän vai vähemmän. Nämä kysymykset voivat ohjata algoritmeja, mutta ne eivät yksin riitä ratkaisemaan huomion logiikkaa.

Miksi algoritmien vaikutus on myös poliittinen kysymys?

Media ei pelkästään välitä informaatiota. Kyse ei ole ainoastaan siitä, mitä media meille näyttää, vaan myös siitä, miten se vaikuttaa tapaamme ajatella. Se osallistuu tiedon muovaamiseen ja ohjaa sitä, millaisia merkityksiä annamme maailmalle, toisille ihmisille ja itsellemme. Jos annamme median pysyä eri alustojen määräämässä tilassa, annamme samalla teknologialle paljon valtaa siinä, miten hahmotamme todellisuutta. Media vaikuttaa siihen, minkä koemme todeksi, tärkeäksi tai uhkaavaksi, ja se voi kaventaa kykyä kohdata erilaisia näkemyksiä.

Kolme kysymystä, joita kannattaa kysyä itseltä somea selatessa:

• Miksi juuri tämä sisältö osui minulle nyt?
• Reagoinko tunteella vai ymmärryksellä?
• Kuka hyötyy siitä, että jään katsomaan?

Algoritmien maailmassa kannattaa pysähtyä kysymään

Jos emme pysähdy kysymään, miksi jokin sisältö osuu eteemme ja millaisia reaktioita se meissä herättää, jäämme helposti algoritmien ohjauksen varaan. Algoritmien läpinäkyvyydestä ja vastuullisuudesta on siksi tärkeää puhua, ei vain teknisenä vaan myös yhteiskunnallisena kysymyksenä. Lopulta kyse on siitä, kuka saa määritellä näkyvyyden rajat ja kenen etua nykyinen järjestelmä palvelee.

Vanha sanonta Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten sopii hyvin algoritmien aikaan. Algoritmien maailmassa eniten huomiota keräävä viesti ei välttämättä ole viisain, todenmukaisin tai rakentavin. Se voi olla vain se, joka kolisee kovimmin. Siksi ajattelevana ihmisenä selviäminen alkaa ehkä siitä, ettei pysähdy vain metelin kohdalle, vaan kysyy, mitä sen takana todella on.

Tiivistelmä

Algoritmit eivät ole vain teknologiaa, vaan osa kulttuurin välittymistä. Siinä missä vanhat sanonnat ja arjen toistot opettivat ennen käsityksiä kodista, yhteisöstä ja maailmasta, nykyiset algoritmit nostavat esiin viestejä sen mukaan, mikä saa huomiota. Ne eivät kerro meille vain, mitä kannattaa katsoa, vaan vaikuttavat vähitellen myös siihen, mitä pidämme tärkeänä, uhkaavana tai totena.

Ajattelevana ihmisenä pysyminen algoritmien maailmassa alkaa ehkä yksinkertaisista kysymyksistä: miksi tämä sisältö tuli eteeni, miksi se herätti minussa reaktion ja kuka hyötyy siitä, että jään katsomaan. Vanhat sanonnat muistuttavat siitä, että kulttuuri rakentuu toiston kautta. Algoritmien ajassa on entistä tärkeämpää huomata, mitä meille toistetaan ja millaiseksi ajattelumme sen myötä vähitellen muovautuu.