Tuomas pysähtyy hetkeksi eteiseen roskapussi kädessään. Syvä huokaus. Aivan kuin hän olisi valmistautunut jättämään päivän taakan siihen kynnykselle. Ulko-oven takaa kaikuu tuttuja kaupungin ääniä, liikenteen melua. Ajatus vielä laahasi, kun Tuomas astui ulos.
Oven sulkeutuessa hänen takanaan maailma muuttui toiseksi – vieraaksi, samalla tutuksi. Tuomas kulkee hiljalleen kohti roskakatosta, jalat tuntevat tutun reitin. Ilma on lempeä, se viipyy iholla, kevyt tuulahdus. Roskien katku.
Katokselle päästyään Tuomas nostaa roskiksen kannen ja jää tuijottamaan sen sisälle. Roskia. Ajatusvirta käynnistyy oudosti, kuin taustasovellus, joka ei kysy lupaa. Jotkut ajatukset ovat vain päättäneet kaapata mielen – vaikka ei halua. Välähdyksiä edellisillasta - tunteita, kuvia, tuoksuja. Mielen liikkeet tuntuvat hetkittäin lähinnä kognitiiviselta kierrätykseltä – samoja kappaleita eri järjestyksessä, eri syyllisyyksillä lajiteltuna. "Voisitko ajatella jotain järkevää?" hän kysyy itseltään.
Ajatus päästää irti ja Tuomas pudottaa roskapussin astiaan. Kuului vaimea ääni, kun pussi katosi pimeyteen. Pois silmistä, elettynä elämänä, roskana. Säiliön tunnistimet taustalla jatkaisivat mittaamistaan. Ne yrittäisivät analysoida hänen jätteitään, mutta eivät silti tavoittaisi häntä. Ne lukevat elämää datana, eivät hiljaisuutena. Tuomas oli hiljaa.
Hän jäi vielä seisomaan paikalleen. Hetki tuntui merkitykselliseltä juuri sen vuoksi, että se oli niin tavallinen. Tuomas nosti katseen ja näki ikkunassa heijastuksensa – ei täydellistä versiota itsestään, ei hymyilevää hahmoa, vaan pelkän Tuomaksen, sellaisena kuin hän oli siinä hetkessä.
Päätä puristaa ja suu on kuiva. Heikottaa. Hengitys tuntuu kuumalta, joka nousee syvältä keuhkoista, kurkku on turta ja käheä. Ja juuri siinä hetkessä Tuomas tunsi rauhan leviävän sisällään. Tässä hetkessä ei ollut kiirettä, päätös vain olla.
Maailma virtasi hänen lävitseen ja ohi yhtä aikaa, eikä Tuomas tarttunut siihen.
Täysin oma, jäljittelemätön whiskey hangover.
Tavoittamattomissa.
- M
Kirjoittajan huomio
Olin kirjoittamassa blogia hiljaisuuden sukupolvesta ja kuuntelin samaan aikaan raskasta metallia. Something black, something light, something different. Siitä henkilöityi Tuomas.
Bloginovellin otsikko antaa viitteitä johonkin ilmeisempään, mutta halusin kirjoittaa kuvauksen mielen virrasta ja siitä oudosta ymmärryksestä, joka joskus saapuu juuri silloin kun pää on tukossa. Siihen ei tarvita whiskey hangoveria, mutta se konkretisoi tunnetilaa. Ohi menevä hetki, kun keho muistuttaa olemassaolostaan, mutta mieli on jossain muualla.
Tarina Tuomaksen kanssa vietetystä tovista roskakatoksella on senhetkisen musiikin, sieltä täältä kuullun lyriikan ja mitä-minun-pitikään-kirjoittaa ajatuskaikujen risteytys.
Englannin kielellä ilmaus whiskey hangover viittaa tietynlaiseen rosoisuuteen ja päänsisäiseen sekasorto. Suomeksi “viskikrapula” tai “krapulainen aamu” eivät kanna samaa voimaa – ne kuulostavat latteammilta ja arkisilta. Englanniksi otsikolla on enemmän kulttuurista konnotaatiota.
(Alkuperäinen teksti on vielä työn alla).
Lisää kommentti
Kommentit