Tuomas pysähtyy eteiseen roskapussi kädessään. Raskas huokaus. Aivan kuin hän valmistautuisi jättämään päivän taakan siihen kynnykselle. Ulko-oven takaa kaikuu tuttuja ääniä, liikenteen melua. Ajatus vielä laahasi, kun Tuomas astui ulos.
Oven sulkeutuessa ympäröivät äänet sekoittuvat yhdeksi massaksi – etäiseksi. Tuomas kulkee hiljalleen kohti roskakatosta, jalat tuntevat tutun reitin. Ilma on lempeä, viipyy iholla.
Kevyt tuulahdus levittää roskien katkun. Tuomas nostaa roskiksen kannen ja jää tuijottamaan sen sisälle. Roskia.
Ohimoiden takana jomottaa. Epämääräinen tuntemus on siirtynyt vatsan yläosaan. Ajatukset virtaavat. Hajanaisia välähdyksiä lupaavasta alkuillasta - ”Even when I lose, I know how to win again and again”, kohti ärtymystä, naisia, juotuja laseja. Kaikkea mikä tuntuu nyt roskalta, tuskalliselta ajatusjätteiden kierrätykseltä. "Voisitko ajatella jotain järkevää?" Tuomas kysyy ääneen itseltään. Ääni muistuttaa papukaijan kuolinkorahdusta - opittuja sanoja ilman syvempää merkitystä kuulijalle kuin sanojallekaan.
Ajatus päästää irti, kun hän pudottaa roskapussin astiaan. Vaimea tömähdys, pussi katosi pimeyteen. Elettyä elämää.
Tuomas nostaa katseen ja kohtaa heijastuksen ikkunassa – ei täydellistä, ei hymyilevää hahmoa. Eilinen paita, hiukset, parta, löystyneet farkut. Kuva herättää harmistuneen tunteen. Heijastus sumenee. Silmät tarkentavat lasin läpi tyhjiin pöytiin ja tuoleihin, hälventäen pelon siitä, että kuva on lopullinen.
Kuuma, vanha huuru nousee syvältä, sekoittuen hengitykseen lamaannuttavana. Ja juuri silloin hetkellinen levollisuus tainnuttaa levottoman.
Melkein kuin vitsi: no niin, nyt olet pohjalla, tästä ei pääse kuin vaakatasoon. Pidättelemätön rentous leviää ensin silmien takaa, ohimoiden ohi niskaa pitkin olkapäihin, käsiin ja sieltä jalkoihin. Ei sellainen terveiden ihmisten hyvä olo. Se toisenlainen: kun ei enää yritä olla skarppi.
Tuomas nojaa roskikseen. Se oli viileä. Hiljaisuus. Päätös vain olla.
Hento tuulenvire pyyhkii käsivarsia. Pudonneita lehtiä rapaantuvalla asfaltilla.
Hiekka ropisee kevyesti etäällä. Tuomaksen niskakarvat heräävät. Pakene alkaa kuiskia - ja ajatukset pakenivat.
Askeleet lähestyvät.
Heippa! Kuuluu takaa.
- M
Kirjoittajan taustakohina
Whisky ja muut päihteet ovat ikiaikaisia keinoja nollata ajatukset ja helpottaa stressiä. Ihmisellä on aina ollut tarve saada pää sekaisin – ehkä siksi, että siitä selvittyään muu maailma näyttää taas hieman vähemmän sekavalta. Niin saa pöydän puhtaaksi, edes hetkeksi.
Tarina Tuomaksen kanssa vietetystä tovista roskakatoksella on sen hetkisen musiikin, sieltä täältä kuullun lyriikan 🎵 ja mitä-minun-pitikään-kirjoittaa ajatuskaikujen risteytys.
Loppuhuomautuksena englanninkielinen ilmaus whiskey hangover viittaa tietynlaiseen rosoisuuteen ja päänsisäiseen sekasortoon. Suomeksi “viskikrapula” tai “krapulainen aamu” kuulostavat latteammilta ja arkisilta. Englanniksi otsikolla on enemmän kulttuurista konnotaatiota.
Kirjoittanut: Marlena Tuomela
Lisää kommentti
Kommentit