31. lokakuuta - AfterFeed

in Memoriam

Aino kuoli.
No, ei varsinaisesti. Hänen Instagram-tilinsä käyttöoikeus oli poistettu. Ilman varoitusta. Kaikki pysähtyi. 

Instagram vain ilmoitti:
“Tili ei enää ole käytettävissäsi.”
“Olemme pahoillamme menetyksestäsi.”

Menetyksestäni?
Vilkaisu peiliin. Samat silmät, kulmakarvatkin paikoillaan. Kun Aino avasi sovelluksen uudestaan, oma profiili oli muuttunut muistotiliksi - Aino (In Memoriam).

Lokakuun 31. päivä

Pimeä, lokakuun viimeinen ilta. Halloween. Aino istui olohuoneen sohvalla. Sohvapöydällä hehkui hämähäkkikynttilä pehmeää valoa. Liekki langetti varjon, joka hyppi pöydältä seinälle, välillä kadoten välillä voimistuen. Sohvalla lojui pääkallovaahtokarkkeja, vaikka Ainoa ärsytti Halloween. Täyttä hömppää, vaahtokarkitkin olivat liian makeita. Halloweenjuhlista oli puhuttu työpaikan kahviossa jo monta päivää. Viime vuonna Iidan luona pihakoristeet olivat syttyneet palamaan kokkona.

- No, se oli oikea Trick or treat? Aino tuhahti, ja sai liekin melkein sammumaan. Puhelin pysyi hiljaa. Ei viestejä, ei ilmoituksia, vain pimeä näyttö, joka heijasti vuoroin Ainon kasvot, vuoroin kynttilän liekin.

- Huomaisiko kukaan, jos katoaisin kokonaan? Kuinka moni oikeasti huomaisi? Aino mietti. 

Kännykkä tuntui kuumalta. Aivan kuin olisi juuri ladannut sen, vaikka akku näytti 13%. Aino yritti vielä kerran muokata profiilia, mutta muokkaus ei ollut käytettävissä tässä vaiheessa elämää. Profiilin kirkkaus valaisi huonetta - Aino (In Memoriam). 
“Kiitos, että olit täällä”, luki bio-profiilissa. 

- Absurdia pelleilyä. Aino sanoi ääneen, mutta hymy huokaisten vakavoitui. Jokin oli vinossa, ei vaarallista, mutta riittävästi saadakseen aistit valppaiksi. Keho kuunteli, sydämen lyönnit kiihdyttivät tahtia, pelko ottaa vallan, tiivistyy rintakehään, sulkee kurkun.

 - Böö! Puhelin kajautti.

- Data Reaper? Aino kuiskasi ja veti varoiksi polvet lähelle rintaa, suojaksi hänen ja puhelimen väliin.

Urbaani legenda, sanoivat työpaikalla. Algoritmin haamu, joka hiipii verkossa. Ehkä se oli vain tarina, Aino ajatteli, mutta jokin hänen sisällään aavisti jotain enemmän. Hän ei ollut julkaissut mitään viikkoon. 

Aino nojasi pään polviinsa. ”Mitä teen?”  Onko ketään, jolta voisin kysyä neuvoa?

Näyttö välähti, kuin se olisi hengittänyt hänen puolestaan.

Aino tarttui puhelimeen ja katsoi mitä viestit olivat. Ilmoituksissa näkyi 1 tykkäys, joka oli tullut vanhalle kuvalle. Se oli epätäydellinen, sumea kuva auringonvalosta ikkunalaudalla. Sellainen, jota ei koskaan julkaista. Eikä hän ollut julkaissut - siitä hän oli varma.

Tykkääjä oli to.nowhere. Aino tunnisti tilin, mutta ei seurannut sitä, koska sen kuvat olivat outoja, oikeastaan karmivia: sameita heijastuksia, tyhjiä tuoleja, varjoja käytävillä -  ja ne olivat hänen työpaikaltaan. Aino selasi kuvia öisin ja yritti ymmärtää, mitä niissä oikein näki, mutta ei koskaan tykännyt eikä kommentoinut kuvia. Stalkkaaja! – itsesyytös sätti Ainoa. 

Aino päätti kirjoittaa asiakastuen botille.

“Hei, olen edelleen elossa. Voitteko palauttaa tilini normaaliksi?”

“Valitettavasti palautus ei ole mahdollista. In Memoriam -tilaan siirtyminen on pysyvä. Haluaisitko kuitenkin liittyä yhteisöömme AfterFeed?" Botti jatkoi: “ Täällä jokainen postaus kiertää ikuisesti.”

Aino alkoi jo väsyä. "Kuka te olette?" hän kirjoitti.  Päässä kaikui: Älä vastaa. Älä keskustele. Sulje sovellus. Sulje puhelin.

Mutta uusi viesti ehti ensin: "Huomasimme, että avaat to.nowhere -profiilin keskimäärin 4,3 kertaa päivässä. Comments: 0. Likes: 0. Viimeisin käynti: perjantai 23.55.

"Havaitsimme epäterveellisen käyttäytymismallin. Haluaisitko apua?"

Aino empi. Hän melkein tiesi kenen tili on. Tuomas.

Tuomas työskenteli työpaikan kahvilassa. Aino näki hänet usein yövuoron jälkeen, kun kahvila oli melkein tyhjä. Hän ei näyttänyt koskaan kiireiseltä, vain jollain selittämättömällä tavalla läsnäolevalta. Eilen Tuomas oli vilkaissut häntä, mutta Aino oli kääntänyt päänsä pois – aivan kuin olisi vain sattumalta katsellut ulos kahvilan ikkunasta.

Ennen kuin Aino ehti tehdä mitään, uusi viesti:

"Voimme auttaa sinua lopettamaan. Estämme to.nowhere -profiilin sinulta automaattisesti. Poistamme hänet haustasi. Tyhjennämme välimuistin."

Aino hengähti helpottuneena. Ehkä tämä olikin...

"Vai haluaisitko, että lähetämme to.nowhere kaikki 36 kuvaa? Ruutu täyttyi kuvista – Ainon omasta asunnosta. Otettu etukameran kulmasta. Selfiet, hänen omat kasvonsa joka kuvassa: keskittyneet, toiveikkaat, tyhjät. Aikaleimat vierivät: tiistai 23:47, keskiviikko 07:12, torstai 22:34.

”Häpeä on tehokas motivaattori muutokseen." Botti jatkoi.

Ruutu vilkkui. Kaksi nappia ilmestyi: [Poista] [Jatka katsomista]

Ainon sormi liikkui kohti Poista -painiketta, mutta pysähtyi. Ajatus harhaili. Hän katsoi, miten kynttilän liekki paloi epätasaisesti, valaisten omituisesti pomppien ja sykkien. Jos hän painaisi Poista, Tuomas katoaisi. Kaikki katoaisi. Eikö se ollut juuri sitä, mitä hän toivoi joka ilta kello 23.55? Toivoi, että jokin lopettaisi sen?

AfterFeed

Aino painoi [Jatka katsomista] ja ummisti silmät. ”Huomenna varmasti poistan kaikki”.

Näyttö sammui ja heräsi uudestaan. "Kiitos valinnastasi. Olet nyt osa AfterFeedia."

"Uusi Aino -profiilisi jatkaa elämäänsä. Se postaa, kommentoi, tykkää. Se on sinä, mutta parempi versio.”

Aino avasi uuden profiilinsa. Siellä oli kuva. Otettu tänään. Hän istui sohvalla, kasvoilla oli hymy. Sellainen, jota hän ei ollut koskaan nähnyt peilissä. Kuvateksti: "Joskus pitää vain päästää irti. 🕷️✨ #newbeginnings". Heti 167 tykkäystä.

Punainen piste syttyi DM-nuoleen. Viestin oli lähettänyt Tuomas: "Hei! Näin sun uuden postauksen. Ooksä kotona? Nähdäänkö?"

Aino laski puhelimensa viereensä sohvalle. Väsymys väistyi tunteeksi, joka painoi kuin näkymätön käsi. Ei murskaavasti, mutta riittävästi muistuttamaan siitä, mikä ei koskaan ollut.

- Böö! Uusi viesti. Samaan aikaan ulko-ovella napsahti hiljaa. Älylukko avautui. ”Olen täällä.” ääni sanoi pehmeästi.

Aino ei enää kuullut. Hän tuijotti liekkiä, joka heijasti hänen varjonsa seinälle, ja nukahti sohvalle. Uni oli somesyötteen kaltainen, täynnä mainoksia ja suositteluja. 

Himmeä varjo seinällä liikkui ylös, alas, sivulle, hiljaa liekin rytmissä. Varjo vahvistui jokaisella liekin välähdyksellä, sykkien ja voimistuen, kunnes nousi pehmeästi irti seinästä. Varjon käsi nosti kätensä, samaan tapaan kuin Aino aina pyyhki hiuksiaan pois kasvoilta ja hymyili. Aino liikahti ja näki unen läpi, miten hahmo, jossa oli hänen piirteensä, lipui kohti ovea.

Kynttilän liekki hiipui, sammui.

Näyttö heräsi ilmoitukseen:

[AfterFeed: recommendation loop initiated]

User: Aino (archived)
Status: active clone

Processing…
Recommending…
Forever.

Kirjoittanut: Marlena Tuomela